Mysteerit

Lavian tiellä on jyrkkä 90 asteen kurvi. Kauan sitten samaisessa kurvissa on tapahtunut paha auto-onnettomuus, jossa äiti ja lapsi saivat surmansa. Sanotaan, että aina kun yöllä sataa ja ukkostaa samalla tavalla kuin sinä kohtalokkaana iltana, kurvissa voi nähdä naisen ja Lapsen kulkemassa käsikkäin tien reunaa pitkin. Epätodelliset hahmot ovat pelästyttäneet monet huonossa kelissä ajelevat autoilijat jo monien vuosien ajan.

mutka

Raatihuone

Porin raatihuoneella sijaitsivat aikoinaan vankila, putka ja vartiotupa, sekä muutkin oikeuslaitoksen toiminnot. Se onkin yksi vanhimmista Porin paloista selvinneistä rakennuksista. Raatihuoneella on nykypäivänä nähty vanhaan vartijan pukuun sonnustautunut hahmo, joka kuljeskelee pitkin rakennusta. Yksi silminnäkijä on havainnut kulkijan useammin kuin kerran. Myöhemmin hän näki vanhoja valokuvia vuosisadan alkupuolelta ja tunnisti näkemänsä hahmon yhdeksi kuvassa olleista raatihuoneen vanhoista vartijoista.

silmä

Reposaaren kirkko

Edesmenneen urkurin kerrotaan kummittelevan Reposaaren kirkossa. Yöllä liikkuessa kirkon läheisyydessä voi kuulla aivan selvästi kirkolta kantautuvan urkumusiikin. Kuitenkaan kirkossa ei näy ketään ja soitto loppuu välittömästi, jos joku sattuu menemään kirkkoon sisälle.

Kummituksia kerrakseen

Porissa ja Ulvilassa on paljon paikkoja jotka ovat aikoinaan joutuneet valloitusten ja ryöstöretkien kohteiksi. Tällaisia paikkoja on mm. Ulvilan Ravanissa ja Reposaaren kappeliluodossa. Ulvilan Ravanissa on nähty liikuskelevan sotilaiden, naisten ja itkevien lasten haamuja. Ryöstöretkeilijät pysähtyivät aikoinaan rukoilemaan apua jumalilta Reposaaren Kappeliluotoon. Sinne haudattiin myös retkillä kaatuneet toverit. Nykyisin paikalla sijaitsee kivikasa ja paljon kummituksia jotka siellä kuljeskelevat etsien rauhaa ja lepoa. Tämän takia kaikki jotka kappelissa käyvät tuntevat kuristavan ahdistavaa oloa.

kummituksia

Kirjurinluoto

Nuoren naishahmoisen aaveen on nähty liikuskelevan Kirjurin luodossa 1900-luvun tyylinen kaunis valkoinen leninki yllään. Tarina kertoo naisen aikoinaan hukuttautuneen Kokemäenjokeen tultuaan pettyneeksi rakkauteen.

haamu

Harmaalinna

Keskiajan tienoilla on Porissa luultavimmin sijainnut linna. Rakennuksen ajatellaan sijainneen Porin Harmaalinnanmäellä. Mäellä on edelleen nähtävissä ristikirkon pohja ja vallituksia. Harmaalinnan mäellä on paljon kummituksia. Siellä on nähty mm. sotilaiden haamuja sekä harmaaseen mekkoon sonnustautuneen naisen haamu, jolla roikkui suuri avainnippu vyössään, kuljeskellessaan pitkin pihamaata.

Kasarmi

Toisen maailmansodan riehuessa miehittivät saksalaiset Porin alueen ja heillä olikin kasarmi nykyisen lentokentän läheisyydessä. On kuultu puhuttavan, että vielä nykypäivänäkin voidaan kasarmialueella nähdä kummituksia saksalaiset asepuvut päällään.

luukku

Junneliuksen palatsi

Porin kaupungintalo, tunnetaan myös nimellä Junneliuksen palatsi, on venetsialaistyylinen renessanssipalatsi. Kaupungintalon sisäpihalla sijaitsevassa rakennuksessa kerrotaan kummittelevan pienen tytön haamun. Tytöllä on tummat pitkät hiukset ja hän on sonnustautunut valkoiseen pitsikaulukseen. Haamu ilmestyy huomaamatta ja katoaa samalla tavalla kuin tulikin, yhtäkkiä jälkeäkään jättämättä. Minkä takia mahtaa tytön haamu vieläkin kummitella ympäri rakennusta?