Ruumis löytyi lammesta – todennäköisesti Karoliina Kesti

Reijo Hietanen
Julkaistu: 08.09.2011 00:24, päivitetty: 08.09.2011 06:24

Tampereella kadonneen Karoliina Kestin ruumis on todennäköisesti löytynyt.

Ruumis löytyi Likolammista, joka sijaitsee lähellä Kestin katoamispaikkaa.
Pirkanmaan hätäkeskus sai eilen illalla puoli kahdeksan aikaan ilmoituksen, jonka mukaan vedessä on kuollut ihminen.

Pelastuslaitos löysi vedestä vainajan, joka osoittautui nuoreksi tytöksi.
Poliisin mukaan tuntomerkkien ja vaatetuksen perusteella on todennäköistä, että kyseessä on 15-vuotias Karoliina Kesti. Varmuus asiasta saadaan oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Poliisin mukaan kuolleessa ei näkynyt merkkejä väkivallasta.

Tamperelainen Karoliina Kesti lähti tuttavansa luota illanvietosta skootterilla aamuyöllä 31. heinäkuuta, mutta ei saapunut kotiin. Skootteri löytyi seuraavana aamuna Likolammenkadulta taloyhtiön piha-alueelta. Skootteri oli törmännyt piha-aitaan ja kaatunut.

Skootterin sivulaukuista löytyi Kestin käsilaukku ja kotiavaimet. Puhelinta ei löytynyt. Se toimi vielä pari päivää katoamisen jälkeen.

Kestiä etsittiin heti tuoreeltaan kaupungin länsipuolella sijaitsevasta Likolammesta ja sen ympäristöstä, mutta silloin tuloksetta. Lampi sijaitsee Raholan ja Kalkun rajamailla kymmenisen kilometriä Tampereen keskustasta.

Poliisi alkoi tutkia Kestin tapausta tappona pari viikkoa sitten saatuaan yleisövihjeen, jonka mukaan katoamisyönä olisi nähty BMW-merkkinen auto ja sen vieressä tyttö skootterin päällä läheisellä Nokiantiellä. Myöhemmin selvisi, että autolla ei ollut osuutta tapahtumiin.

STT – IS