En tiedä kuuluvatko nämä muiden tarinoiden joukkoon, mutta kerronpa kuitenkin, kun tuo sananlasku on toteutunut kohdallani jo kahdesti. Äitini äiti oli joutunut lonkkaleikkaukseen 80-luvun puolivälissä. Kaiken piti mennä hyvin, hän oli laihduttanut hieman ja oli kohtuullisessa fyysisessä kunnossa ottaen toki huomioon pilanaikaisen nivelen.

Oli lauantaipäivä ja olin yksin omassa huoneessani talomme yläkerrassa. Siellä on sellainen pieni (n. 50×50) ikkunaluukku jossa ei koskaan ollut lintujenruokintaan tarkoitettua paikkaa, se oli keittiön ikkunan vieressä alakerrassa talon toisella sivustalla.

Olin kirjoittelemassa omia tarinoitani kun havahduin ikkunalta kuuluvaan koputukseen ja kun katsoin sinne, siinä ikkunapuitteella istui varpunen hetken ennen kuin lensi pois. Hätkähdin hieman, mutta ajattelin että se oli vain sattumaa. Hetkeä myöhemmin menin alakertaan ja kerroin äidillenikin tapahtuneesta, minä kun katsoin sen sen arvoiseksi, olenhan sellainen hölmö joka kummitusjuttuihin uskoo.

Muutamaa minuuttia myöhemmin, siis noin kymmenen minuuttia tapahtuneesta, soi puhelin ja saimme sairaalasta viestin jossa kerrottiin leikkauksen epäonnistuneen, potilas oli menehtynyt aivoveritulppaan. Muutamaa vuotta myöhemmin istuin isoveljeni kanssa keittiössä ja jos en väärin muista niin pelasimme korttia.

Tälläkin kertaa varpunen istui ikkunapielelle ja koputti muutaman kerran lasiin. Molemmat sen huomasimme ja tulin kertoneeksi veljelleni mummon kuolinpäivän tapahtumista. Hänen mielestään ei pitäisi kenenkään olla kuolemassa, ainoakin mahdollinen vaihtoehto eli isotätimmekin oli kohtuullisen terve vaikka vanha olikin. Myöhemmin äitimme soitti töistään ja kertoi isotätimme kuolleen aiemmin päivällä.

Koskaan muulloin en ole kuullut/nähnyt pikkulinnun koputtavan ikkunaan kuin näinä kahtena kertana.