Aaveet ja kummitukset

Kummitusta, aavetta tai haamua pidetään kansanomaisesti kuolleen ihmisen tai joskus eläimen ilmestyksenä. Sellainen saattaa tulla varoittamaan eläviä uhkaavista vaaroista, tai – jos kuollut vannoi kostoa – vainoamaan heitä. Useimmiten kummitukset tuntuvat olevan sidottuja paikkoihin, joissa ne ovat eläneet ja kärsineet. Yleismaailmallisesti on havaittu, että kummitukset vaikuttavat onnettomilta. Tyytyväisyys on niin harvinaista ilmestysten maailmassa, että onnellisesta aaveesta puhuminen tuntuu ristiriitaiselta. Kummitustapauksia on merkitty muistiin ammoisista ajoista lähtien. Erityisesti kreikkalainen ja roomalainen kirjallisuus on niitä täynnä, ja lukemattomia esimerkkejä aaveiden ilmestymisestä on koottu tähän päivään mennessä. Ei uskonto eikä liioin rationalismi ole onnistunut mitätöimään yleistä käsitystä, jonka mukaan jotkut paikat ovat ”kirottuja” joko kummitusten tai yksinkertaisesti tietynlaisen ilmapiirin kautta, joka jollakin tavalla erottaa ne muista, onnellisemmista paikoista. On monia kummitustyyppejä sekä säännönmukaisuuksia, jotka voidaan liittää niiden esiintymiseen. Paitsi satunnaista lämpötilan laskua, ne eivät tunnu juuri vaikuttavan ympäristöön – esimerkiksi valot eivät kirkastu tai himmene – ja ne voidaan nähdä sekä kirkkaassa auringonvalossa että hämärissä varjopaikoissa. Joskus hahmot näyttävät hohtavan sisäistä valoa. Kummitus nähdään usein epäsuorasti, esimerkiksi silmänurkasta; väitetään, että kummitusta ei voi koskaan katsoa suoraan. Joka tapauksessa on tallennettu monia keskusteluja, joita on käyty aaveiden kanssa. Useat ihmiset ovat saattaneet nähdä kummituksen. Joskus havainnontekijät väittävät jopa koskettaneensa kummitusta. Kerrotaan myös kontakteista ihmisten kanssa, jotka todistetusti sillä hetkellä eivät ole voineet olla tapaamispaikalla. Monilla kummituksilla on maine, että ne ilmestyvät yhä uudelleen samassa ympäristössä – esimerkiksi taloissa, joissa heidän elävät olemuspuolensa ovat kuolleet. Sellaisissa tapauksissa aaveet usein tuntuvat vainoavan yhtä huonetta, juuri sitä, jossa heidät on murhattu; mutta joskus ne saattavat liikkua huoneesta toiseen. Me tavallisesti puhumme kummitusten ”näkemisestä”. Kuitenkin on ollut luotettavia raportteja siitä, että ihmiset ovat pelkästään tunteneet niiden läsnäolon. Ehkä tunnetuin esimerkki kertoo naisesta, joka heräsi eräänä yönä huoneessaan Pranginsin linnassa lähellä Nyonia Sveitsissä. Hän oli vakuuttunut, että pöydän ääressä istui mies kirjoittamassa, pukeutuneena pitkään, kukikkaaseen aamutakkiin. Hän kuvaili kirjoittelijan havainnollisesti aviomiehelleen mutta kun nainen keskittyi katsomaan suoraan kirjoituspöytään, hän ei nähnytkään enää ketään. Seuraavana aamuna naiselle kerrottiin, että hän oli kuvaillut kirjailija Voltairen, joka oli usein käyttänyt huonetta elinaikanaan ja jossa hänen haamunsa nähtiin säännöllisesti ilmestyvän. Jotkut ihmiset saattavat ruveta ”metsästämään” kumituksia. Kuitenkin useimmille ne ilmestyvät ennalta ilmoittamatta ja odottamatta, usein kuin ”tyhjästä”. He yksinkertaisesti nostavat katseensa ja heidän edessään seisoo kummitus. Useimmat aaveet tuntuvat katoavan suoraan tarkkailijan silmien alla, joskus häipyen asteittain pois, joskus yksinkertaisesti kadoten, kun tarkkailija tekee äkkinäisen liikkeen, sytyttää valot, yrittää koskettaa hahmoa tai puhua sille. Vanhan uskomuksen ja monien tutkimusraporttien mukaan kummituksilla on kyky kävellä seinien ja suljettujen ovien läpi. Läpinäkyvä kummitus on myös yleinen käsitys, mutta useimmat aaveet ilmestyvät niin kiinteinä, että ne muodostavat varjon. Tosin läpinäkyviäkin ilmestyksiä on silloin tällöin nähty, tai sitten aaveet ovat tulleet asteittain läpinäkyviksi kadotessaan. Päättömistä aaveista ei ole paljoakaan näyttöä, vaikka joskus ihmishahmosta on nähty vain pää tai kädet, ilmeisesti irrallaan ilmassa. Oudoimpien aaveiden joukossa on doppelgänger, saksalainen ilmaus, joka kuva kuolemaansa ennakoivan ihmisen haamua. Kaikki kummitukset eivät suinkaan ole ihmisiä. On tunnettu kuvaus kummitusbussista, jonka sanotaan kulkeneen vanhaa reittiään Lontoossa. Myös on nähty hajalle pommitetun talon aave: talo seisoi tontilla sellaisena kuin se joskus oli ollut. Aavevaatteita, -kirjeitä, -rahoja, jopa -koneita on ilmestynyt. Aave-eläin on joskus nähty – tai kuultu, yksinään ilman ihmishaamuja. On mielenkiintoista, että aavekissat tuntuvat ilmestyvän yksin, kun taas aavekoirat tavallisimmin ilmestyvät aaveihmisten seurassa. Tämä saattaa olla heijastuma elävien kissojen ja koirien luonteenpiirteistä. Järkeviä selityksiä etsittäessä on syytä aloittaa fysikaalisista ilmiöistä, sekä kyseessä olevan henkilön mielentilasta. Aaveita, joita on katseltu sängystä yön aikana, tai juuri heräämisen jälkeen, voidaan epäillä osaksi unta. Kirkkaassa päivänvalossa havaitut kummitukset ovat toinen asia. Jotkut aaveet ovat näyttäytyneet ihmisille hyvin samanlaisissa olosuhteissa kuin poltergeist-ilmiöt eli tarkkailijat ovat olleet selvästi hereillä, eivätkä ole olleet uupuneita tai muuten mieleltään epätasapainossa. Se tosiasia, että ihmiset yleensä pelkästään näkevät kummituksia, viittaa hallusinaation mahdollisuuteen. Erään tutkimuksen mukaan ihmisistä, joilla on kummituskokemuksia, 84% vain näkee niitä, kun taas 37% kuulee ja 15% voi koskea niihin. Suhteellisen harvat ihmiset ovat reagoineet myös muilla aisteilla: muutama kertoo, että he ovat tunteneet lämpötilan laskun aaveen läsnä ollessa, ja jotkut ovat havainneet aaveiden ympärillä oudon hajun. On äärimmäisen vaikeaa tuottaa yleisesti hyväksyttäviä todisteita kummituksista. Jos kaksi tai kolme ihmistä näkee saman ilmestyksen, on aina joukkohallusinaation mahdollisuus. Pitävien todisteiden saamiseksi olosuhteet, joissa ilmestyksiä tavallisesti esiintyy, tulee huolellisesti tarkastaa etukäteen. Tunnetusti aaveet harvoin ilmestyvät koeolosuhteissa. Se ei tarkoita, ettei niitä olisi, van osoittaa ainoastaan todistamisen vaikeuden. Edes tunnetuimman aaveenmetsästäjän, englantilaisen Harry Pricen (1881-1948) ei onnistunut todistaa aaveiden olemassaoloa, mutta hän tallensi vakuuttavalla tavalla monia outoja kokemuksia, erityisesti Borley Rectoryssa. Silloin tällöin ihmiset ovat väittäneet, että aaveet ovat kertoneet salattuja asioita, lausuneet varoituksia tai ilmoittaneet tulevia tapahtumia. Hyvin harvat näistä tapauksista ovat sen luotettavampia todisteina kuin yksinkertaiset kumitusjutut. Kummitustapaukset ovat joskus äärimmäisen mielenkiintoisia, mutta niitä täytyy yhä pitää todistamattomina. POLTERGEISTIN MYSTEERIO Poltergeistia (”melu-” eli ”räyhähenkeä”) kuvataan yleisesti tuntemattomana voimana, joka aiheuttaa selittämättömiä meluääniä tai itse näkymättömänä liikuttaa esineitä tai heittelee niitä ympäriinsä. Tähän järkevään määritelmään voidaan liittää pitkä luettelo outojen tapahtumien kuvauksia. Poltergeistin toimintamuotoja on merkitty muistiin yhtä kauan kuin ihminen on hämmentynyt yliluonnollisen edessä. Arkistot ulottuvat kauas ei vain ajallisesti vaan myös maantieteellisesti. Eräs varhaisimpia poltergeist-tapauksia on tallennettu kiinassa vuonna 900. Räyhähenki – käsittää se sitten pelkästään koputusääniä tai pienten esineiden heittelyä, tai vakavampia käänteitä aina tulipalon sytyttämiseen ja fyysiseen hyökkäykseen – keskittyy yleensä yhden henkilön. ”välittäjän” ympärille. On lukemattomia kuvauksia ”yksinkertaisista” poltergeist-ilmiöistä: on saatettu kuulla melua, jota kukaan läsnäolija ei ole voinut aiheuttaa normaalilla tavalla, huonekalujen on nähty siirtyvän tai nousevan lattialta, pienten esineiden on havaittu leijailevan. Onneksi on suhteellisen harvoja kuvauksia vakavista hyökkäyksistä ihmisiä kohtaan – vaikka nämäkään tapaukset eivät ole tuntemattomia. Eräs epämiellyttävimpiä räyhähenkiä mellasti Stommelnissa jo 13. vuosisadalla. Kertomuksen mukaan ”Siunattu Christina” joutui jatkuvien hyökkäysten kohteeksi: häneen työnnettiin nauloja, häntä purtiin, hänen vaatteensa leikattiin palasiksi, ja hänen huonettaan liattiin ulosteilla. Vaikka paikalla oli monia todistajia, joiden kuvaukset ovat vakuuttavia, 700 vuoden ajallinen etäisyys laimentaa tämän räyhähengen vaikuttavuutta. Jos räyhähenget eivät ole huijausta, miten ne syntyvät? Tietenkin poltergeist on ehditty liittää kuolleisiin ja henkiin, enkelimäisiin tai demonisiin. Sitä on myös pidetty kiinteänä osana kummitustapauksia. 1880-luvun Brightonissa Englannissa tuli tunnetuksi tapaus, jonka tapahtumapaikkana oli Prestonville Roadilla sijaitseva talo (jossa erään naisen sanottiin hirttäytyneen). Taloa vainosi pienen valkokasvoisen naisen haamu, joka tarkkaili kävijöitä ovien lähellä, joskus nyyhkyttäen ja valittaen. Häirintä oli varsin perusteellista: talossa käyneet tutkijat kuulivat koputusten lisäksi askelia, paperin rusentamista, ovien availua ja sulkemista, sekä kellon, pianon ja posetiivin soittamista. He myös näkivät huonekalujen liikkuvan ja esineiden lentelevän ympäriinsä. Tämä kaikki saattaa kuulostaa klassisen kummitustalon kuvaukselta, kuin suoraan sarjakuvista. Kuitenkin todistajat antoivat erittäin vakuuttavia ja pelottaviakin kuvauksia talossa viettämästään ajasta. Tapauksen dokumentit, jotka Britannian Parapsyykkisen tutkimuksen seura julkaisi vuonna 1889, ovat huomattavan, jopa hyytävän vakuuttavia. On toki ollut myös tapauksia, jotka ovat paljastuneet huijaukseksi tai lavastetuksi, joskus varsin ovelallakin tavalla. Kuitenkin on lukuisia muita tapauksia, joissa mitään petkutusta ei ole pystytty osoittamaan. Eräissä tapauksissa on järjestetty koeolosuhteet, joissa riippumattomat tarkkailijat ovat seuranneet tapahtumia. Tiukasta valvonnasta huolimatta normaaleja selityksiä ei ole kyetty esittämään monille huomattaville poltergeist-ilmiöille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s